Tietenkin just näin..sitten kun saisi nukkua, niin varttia yli kuus aukesi silmät ja unesta ei enää tietoakaan. Kellon soittoon ei silti kauaa ole, koska kohta lähtee nenä kohti Tamperetta ja tätä massiivista liikuntatapahtumaa. Voisin kertoa pitkän tarinan mun eilisestä reissusta verkkarikauppaan, mutta riittänee, että kerron, että aletangosta löytyi aivan täydellisen, juuri-tätä-minä-etsin-malliset reebokit. Kehtaan hyvillä mielin lähteä kaupunkiin. Vaihdoin eilen myös matkapuhelimeni hieman päivitetympään versioon ja aattelin näppäränä ladata sen aamulla täyteen musiikkia..noukänduu, mulla ei vielä ollutkaan sitä muistikorttia. Tuosta laitteesta voisi jo melkein sanoa, että kamera, jossa on puhelin..aika mainio kapistus. :o) Ja ihkuihku valkoinen!

Aivan teidän piristykseksi on myös kerrottava, että mulla on uusi (kesä)tukka. Pitkän linjan pitkätukkaisena (vuoden verran oon kulkenut vähän lyhyemmässä mallissa; siihen asti pelkkää pitkää) en voi kuin todeta hiustenkuivaajan ihanuuden. Aiemmin kyseinen gadget oli jotain outoa ja ihmeellistä; jotakin, jota en koskaan voinut käyttää. Ja nyt tukka kuivaa muutamassa sekunnissa! Ja minä voin aamuisin pestä hiukset! I-ha-naa. Värikin vaaleni entisestään sopivan auringonväriseksi. Kiitos Jaana!

Kimallusta äitille

Swarovski riipus

Vähän jotain itse asiaakin tällä kertaa. Äiti on toivonut kevään mittaan jotain sellaista kirkasta, jota vois pitää vähän kaikkien vaatteiden kans. Äitienpäiväksi huutoon olin vastannut ja tällaista oli tarjolla. Osui ja upposi. Kaulakorussa on vuorikristalleja eri muodoissa, Swarovskin kirkkaita Helix-kristalleja ja riipuksena Galactic Vertical -riipus Crystal Moonlight-värisenä. Mikä ihme tuo moonlight-käsittely oikeen on..? Riipus on kirkastakin kirkkaampi ja taittaa tavallista Crystal-sävyä kivemmin valoa..vaikka siinä ei siis mitään AB-ilmiötä ole. Aivan hurmaava riipus! Ja se säihke!

Taidan käydä postilaatikolla ottamassa alkulämmöt. Ja kaurapuuro pitää laittaa tulelle!