Niin väärin, niin väärin...vappuaatto ja helatorstai osuvat tänä vuonna samalle päivälle, mutta et vielä Runebergin tortut ja laskiaispullatkin pitäisi syödä samana päivänä..! Mulla on pieni itsensäkurittamistesti huhtikuun puoleen väliin asti ja siihen kuuluu mm. pullalakko sillä erotuksella, että itse leipomiani herkkuja saan syödä. Lauantaina siis syntyi pullaa ja korvapuusteja ja jokunen kyllä tuli maistettua. *maiskis* Runebergin torttuja en oo leiponut. Tänä aamuna telkkarissa tehtiin Runebergin kakkua ja mun teki mieli kysyä, onko se kakku Runebergiä nähnytkään!? Omena-aprikoosihilloa ja tuorejuusto-valkosuklaa kuorrutetta - eihän se oo mistään kotoisin. Vadelmahilloa ja tomusokeri-vesi-töhnää pitää semmosen tortun päällä olla!

Viikonlopun aikana syntyi jotain pientä koruverstaassakin, mutta enpä sitten saanut valokuvattua niitä. Tilaustöitä on nyt muutamia sisällä ja yritän selviytyä niistä kunnialla. Ensi viikonlopun vietän täällä uusia ideoita haalien. Sunnuntain auringonpaisteesta saivat tällä kertaa taas nauttia mun askartelujeni tuotokset.

ystiskortteja007.jpg

Ainiin, eilen laitoin tuohon laskurin seuramaan teidän käyntejä kun mieleen hiipi ajatus, että käykö täällä kukaan kun kommenttiloota huutaa tyhjyyttään. ;) Vuorokaudessa 124 klikkausta, joista pari on pakostakin omia..hui! :O