Onneksi minä en silloin elokuussa perustanut koruilublogia vaan annoin itselleni mahdollisuuden puhella muistakin asioista. Rauniolla voi tehdä melkein mitä vaan. :o) Koruja ei tällä kertaa olisikaan esiteltäväksi..helmiostoksia on tullut vaikka miten, mutta yhtään uutta korua ei ole valmistunut. Kaksi viimeistä tiistai-iltaa olen viettänyt Arjan huomassa joulukortteillen ja uusia ideoita haalien ja koska yksikään näistä malleista ei pääse mun massatuotantolinjalle, niin voin esitellä nämä täällä. En uskalla esitellä tekniikoita sen enempää, koska en termejä tunne enkä tiedä..kyselkää, niin osaan kyllä selittää, mitä ja miten on tullut tehtyä.

joulukortit002.jpg

joulukortit004.jpg

Samasta kortista vielä yksityiskohta eli tuo pukki on tuolla tavalla somasti kohotettuna.

joulukortit006.jpg

joulukortit007.jpg

Viimeisenä vielä jotain muuta kuin jouluista eli kortti vaikka jonkun uuteen kotiin.

joulukortit010.jpg

Ainiin, se piti vielä kertoa, että vuodatuksessa on ollut tänään ongelmia ainakin kommentoinnin suhteen ja eilen oli sivut kokonaan alhaalla hetken aikaa. Pahoittelen näitä juttuja, mutta mitäs sitä tämmönen yks ihminen niille voi. Kiitos kärsivällisyydestä. :)