Eilinen meni blogihiljaisuudessa kun oli niin kiiru ihmetella viela viimeisia ihmettelyja. Kysyin Jackilta illalla, etta voisko se pari sanaa kirjoittaa Nascarista ja nain aamulla mulla oli pari sivuinen .doc-dokumentti aiheesta. Antaa siis Jackin puhua talla kertaa ja ma jatkan vahan myohemmin..

"Noniin, mua pyydettiin hiukan kertomaan noista Nascar-kisoista..Sen verran taustatietoa,etta alunperin tan mein matkan ajankohta valittiin sen mukaan, miten tuolla New Hampshire International Speedway'lla on kisoja. Nascar-viikoloppuja oli tasan kaksi, joista toinen ei sopinut. Eli ei kauheasti jaanyt vaihtoehtoja..

Asiaan! Menomatka Loudoniin kavi suht joutuisasti, vaikka jouduimmekin jonottamaan viimeiset 5 mailia parkkipaikalle, mutta onneksi jono oli liikkuvaa mallia, eli hermo ei paassyt turhaan autossa kiristymaan sen takia. Tuon parkkeeraamisen jarjestelyn nama taalla kylla osaavat! Katkeamaton, 3-kaistainen autoletka ohjataan uskomattomalla tehokkuudella useille parkkipaikoille. On siina kylla kasia ja kyltteja viuhtomassa eri suuntiin ja PALJON! Kavelyreitti parkkipaikalta itse radalle kulki leirintaalueen lapi, jossa oli ilmeisesti ollut edellisena iltana melko mukavaa.. Sen verran pirtean oloista oli kansa asuntovaunujen edustalla, alla, paalla  ja jossain niiden valimaastossa ja olipa jossain cd-soittimessa viela hiukan virtaa kantrin pyorittamiseen YIIHAAAW!!

Ennen varsinaiselle rata-alueelle ja katsomoon menoa paatimme hieman tutkia tarjolla olevaa fani-kraasaa.. Tuolla tapahtui jotain sellaista, mita minulle ei kovin usein satu.. iski nuukuus!! Enka malttanut ostella suosikkikuskin paitoja, lippiksia, cup-holdereita, viireja, lippuja, rannenauhaa, takkeja, kaytettyja renkaita, pienoismalleja autosta, figuureja kuskista, numerolla varustettuja korvatulppia, avainnauhaa, kylmalaukkua, aurinkolaseja, sytkaria, crocseja, reppua, vyonsolkea, termospulloa jne. Tavaraa oli aivan kasittamaton maara kaupan!!  No joo,ostin yhden t-paidan, mutta sita ei lasketa...

Puoli tuntia ennen kisan alkua, alkoi kuljettajien esittely. Jokainen kuski, paalulta lahteva ensimmaiseksi jne, esiteltiin yleisolle. Kuljettajat lahtivat paakatsomon edesta, maaliviivalta kiertamaan rataa pick-up'in lavalla ja vilkuttelivat yleisolle, joka huusi ja heilutti takaisin, toisille hiukan vahemman, mutta toisille sitakin enemman. Ja jokainen kuski oli tietenkin sen merkkisen auton lavalla, milla itse ajoi kilpaa: Chevrolet, Dodge, Foortti tai idan ihme tojota.. (Paasi muuten paras korolla kisassa niinkin korkeelle kun sijalle 33.)

Kuljettajien esittelyn jalkeen alkoi nopea oppitunti ameriikkalaisten patrioottisuuteen; Ensin laulettiin jostain syysta, jota en metelissa kuullut, Kanadan kansallislaulu. Redneckit "syvasta etelasta" jotka kiertavat varmaan joka kisan, kunnioittivat tata vihellyksin ja huuteluin. Seuraavana oli vuorossa rukous.. "Oh please God help our troops in foreign lands, and give'em strength to fight against our enemies…" Taman "yhdessa me kestamme"-meiningin kruunasi USA:n kansallislaulu, jonka aikana U.S. Armyn valtava kone lensi ehkapa n. 150-200 metrin korkeudella radan yli ja juhlakansa oli reveta liitoksistaan. Taytyy sanoa, etta tama kaikki oli kuitenkin aika vaikuttavaa, Suomessa ei ikina milloinkaan saataisi tallaista hehkutusta aikaan! Sitten se kuului: "GENTLEMEN, START YOUR ENGINES!!!!" ja sillon kajahti!! Hyvanen aika kun voi kuulosta hienolta kun yli 40 kilpa-autoa puhuu ameriikkaa!!!

Itse kisasta ei muodostunut mitaan suurinta legendaa, missaan suhteessa. Tosin tassa yhdessa ja nascar-mittarilla tylsassa kisassa, oli enemman tapahtumia, kuin koko F1-kaudessa.. Silmiinpistavaa oli kuskien ja autojen tasaisuus. Sijoitukset vaihtelivat koko ajan ja hienoja ohituksia nakyi lukematon maara. Lisaksi joka spinnauksen jalkeen pacecar kerasi letkan yhteen.. Ulkopuoliselle laji saattaa nayttaa typeralta ympyran ajamiselta, mutta hiukan kun jaksaa perehtya, niin sepa muuttuu sen verran mielenkiintoiseksi, etta ei ole ihme etta laji on taalla toiseksi seuratuin heti NFL'n jalkeen. Enka myoskaan ihmettele, miksei varikkopysahdyksilla ja ekassa mutkassa ratkaistava "kuninkuusluokka" ole taalla saanut mitaan jalansijaa (kuten myoskaan ei ole parjannyt entinen f1-kuski J.P. Montoya)..

Taman "tylsan vasemmalle kaantyilyn" voitti Clint Bowyer, joka ajoi hienolla musta-valkoisella Chevylla, jonka kyljessa on numero 07 ja virvoitusjuomamainoksia.. Bowyer otti muuten samalla koko uransa ensimmaisen voiton. Congratulations!

Koska ajattelimme olla nokkelia ja hilppasta autolle, ennekuin kaikki muutkin ryntaavat sinne, katsoimme kisan viimeiset kierrokset aivan radan vieresta, jossa sai muuten pitaa lakista kiinni, kun reilu 40 autoa puhalsi letkassa ohi 240kmh.. Leirintaalueella oli edelleen hilpeaa fani-laumaa, jotka eivat ilmeisesti olleet muistaneet, etta piti menna jotain kisojakin katsomaan, toiset eivat olleet moisen takia vaivautuneet edes heraamaan.. Kotiinlahdosta muodostuikin sitten varsin ikimuistoinen! Olimme kylla ajoissa autolla, mutta niin oli moni muukin ja vain yksi vayla ulos… Vai mita sanotte kolmen tunnin jonotuksesta, josta kahden ensimmaisen aikana on liikuttu puoli auton mittaa! Se kun reilu 100000 ihmista autoineen, asuntovaunuineen ja asuntoautoineen koitetaan saadaa tyhjennettya yhta kapeaa tieta pitkin, ni voitte kuvitella millaista se on. Meinasi itse kultakin menna tuossa touhussa kuppi nurin.. Osalla porukasta oli tama ruuhka ilmeisesti tiedossa, koska alkoivat autoille paastyaan kaikessa rauhassa grillailemaan, seurustelemaan tuttujen kanssa, heittamaan fudista jne. Eika se ruuhka rajoittunut vaan tuohon parkkipaikkaan, sita piisasi ihan koko matkan highway'ta kotiin..

Vaikka korvissa vinkuu vielakin, olen saanut yliannostuksen kantria, nahnyt pokerryttavan maaran jenkki pick-up'eja ja viela kotiinlahtokin meni lievasti sanottuna vihkoon, niin ei ole epailystakaan olenko menossa katsomaan kisoja viela toisen ja kolmannen ja ja…"